Blogi

Kuolleen kissan loikka

  • Timo Savaspuro
  • 7.1.2014 15:07

Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen käytti joulun alla otsikon sanontaa  radiohaastattelussa kuvatessaan ylivelkaantuneiden talouksien pyristelyä uudelle kasvu-uralle. Esimerkiksi Italian, Espanjan ja Portugalin velkalasti on niin iso, että vaikka talouden suhdanteet ja valtiontalouden menojen supistustoimet sinänsä voisivat auttaa talouden kuiville niin valtava velkavuori tukahduttaa aina mahdollisesti hetkellisesti orastavan talouden piristymisen. Suhdannetilanteen paraneminenkin voi olla myrkkyä, koska silloin korot yleensä nousevat ja lisäävät velanhoitomenoja.  Monet ekonomistit ennakoivatkin  ylivelkaantuneille maille  Japanin kaltaista vuosikymmenen mittaista taantumaan.

Jäin miettimään tuon iskevän sanonnan laajempia merkityksiä, havaitsin joitain allegorioita.

Mielikuvaloikat

Mielikuvatasolta löytyy helposti kuolleen kissan loikkia. Halutaan kuvitella - joko tarkoituksellisesti tai tiedostamatta,  hyvän kehityksen tai hyvän asian toteutuvan vaikkei realistisia edellytyksiä asian toteutumiselle ole. Hyvä tahto ja optimismi ovat joskus paikallaan, mutta ei jos realismi unohtuu. Loikkaa voidaan ottaa myös tieten tahtoen, esim. poliittisista syistä.  Yritetään antaa vaikutelma että hyvin menee, vaikka talouden faktat puhuvat aivan toista ja vetkutellaan äänestäjien pelossa välttämättömien korjaustoimien tekemistä. Kuulostaako tutulta?

Yritysten  loikat

Yritystasolla kuolleen kissan loikat ovat arkipäivää. Henkitoreissaan olevan yrityksen tunnusmerkkejä ovat yleensä huonosti tehdyt kotiläksyt - annetaan huonoa palvelua, tehdään huonoa laatua, ei osata tuotteen brändäystä, uskotaan että hyvä tuote myy itse itsensä, unohdetaan henkilöstön sitouttaminen, johdetaan huonosti, strategia on väärä, intohimo äfäärin kehittämiseen puuttuu. Kaikki nämä jo yksittäin johtavat pitkällä juoksulla toiminnan näivettymiseen. Luotto yritykseen murenee  ja sen palauttamiselta putoaa helposti pohja. Yksittäiset tilaukset voivat hetkellisesti pitää pään pinnalla ja peittää näkyvyyden synkän todellisuuden sumuverhon taakse. Yritys voi kestää muutaman kuolleen kissan loikan kunnes viimeinen henkäys on väistämätön. Viimeisenä oljenkortena mahdollisesti hätiin pyydetyn konsultinkaan työkalupakista ei välttämättä enää apua löydy.  

Omat loikat

Kukapa ei olisi omalla tahollaan sortunut kuolleen kissan loikkiin. Innostutaan asiasta joka tuntuu tavoittelemisen arvoiselta - päätetään oppia uusi vieras kieli,  kirjoittaa kirja, oppia soittamaan jotain instrumenttia jne. Ryhdytään tuumasta toimeen kunnes kärsivällisyys alkaa hiipua ja muutaman epätoivoisen yrityksen jälkeen todetaan kissa kuolleeksi. Epärealistiset odotukset asian hoitamisen helppoudesta palauttavat usein maan pinnalle. Harvalla ihmisellä on tarpeeksi sitkeyttä ja energiaa toteuttaa suuria unelmia. Ei usein ymmärretä kuinka paljon työtä ja aikaa vaatii jonkin taidon kunnollinen oppiminen. Nyrkkisääntönä tuo 10 000 tuntia työntekoa minkä tahansa taidon hyvään oppimiseen -  edellyttäen että et kuulu siihen noin kymmenyksen joukkoon lahjattomia, joiden ei kannata vaivautua. Tähän kuuluu myös ammattitaidon jatkuva kehittäminen, kiristyvässä kilpailussa ja hintaeroosiossa asiantuntijatehtävissä työskenteleville pään pitäminen pinnalla vaatii jatkuvia ponnisteluja.

Muistetaan,  vain kissalla on seitsemän henkeä.  


Aihealueet: